Ester Pärbergin tarinoita
Oli vuosi 1999. KP Alare, Jouni Nummela, Markus Tynskä ja minä istuimme psykologian tunnilla lukiossa, kuunnellen korvat höröllään opettajattaremme puhetulvaa behaviorismista, Pavlovin koirasta ja yhdeksänkuukautisesta Albert-pojasta. KP työnsi eteeni konseptiarkin, jonka vasemmassa yläkulmassa oli yksittäinen sarjakuvaruutu piippua polttelevasta pukista joka sanoi: "Tervehdys! Minä olen Pasi, leijuva pässi. Kohoan kohti tähtiä." Huvittuneena raapustin vierelle seuraavan ruudun ja annoin lapun eteenpäin Jounille. Hetken arkkia tutkailtuaan Jouni improvisoi tarinaan jatkoa, ojentaen sen vuorostaan Markukselle. Siinä vaiheessa kun lappu kiersi takaisin, oli tarina karannut jo täysin sivuraiteille, kääntynyt jostain syystä runomittaan ja esitellyt liudan uusia eriskummallisia hahmoja.
Yhtäkkiä aika lensi kuin leijuvan pässin olemattomilla siivillä. Toki olimme jo aiemmin tehneet kimppasarjakuvia ja piirroksia KP:n kanssa, mutta näin monen tekijän kanssa lopputulos oli aina vain odottamattomampaa. Tavoitteena oli luonnollisesti saada seuraava piirtäjä ratkeilemaan kesken opetuksen, joten riettauksia ja käsittämättömiä juonenkäänteitä viljeltiin vuolaasti.
Alkoi hillitön tehtailu. Sarjakuvia työstettiin psykologian tuntien lisäksi myös filosofian ja uskonnon tunneilla. Tirskuttiin, hörötettiin, saatiin muutamia kysyviä katseita luokkatovereilta. Opettajakin yritti innostaa mukaan opetukseen tuikkaamalla kiperiä kysymyksiä kohtalokkaalla hetkellä, juuri kun oli saanut eteensä konseptipaperilta tuijottavan Aaron Haaronin, puhuvan haaruksen.
Tehtiin myös kokeiluja: yksi sarjakuva piirrettiin lopusta alkuun, toinen summittaisessa järjestyksessä, osa silmät kiinni tai vasemmalla kädellä, osa runomitassa tai sekoittaen tavut takaperin. Yksi hämmentävimmistä sarjakuvista toteutettiin täydentämällä ruutuja summassa, jokaisen piirtäessä mihin tahansa. (Mikäli originaali olisi säilynyt, olisimme sisällyttäneet tarinan kokoelmaamme.)
Parhaimmillaan arkkeja kiersi neljä kerrallaan, siten että jokaiselle oli koko ajan piirrettävää. Monesti sarjakuva jäi köllöttelemään pitkäksi toviksi KP:n pulpetille, tämän yrittäessä epätoivoisesti välillä kuunnella opetustakin. Silloin muut nyysivät hänen oppikirjansa ja tussasivat valokuvien henkilöille sadomaso-huput. On oikeastaan ihme että KP pystyi ylipäätään lukemaan tentteihin.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, oli vihdoin aika kaivaa sarjakuvat naftaliinista. Valitsimme mittavan tuotantomme "parhaimmiston", editoimme pahimmat rivoudet pois ja tussasimme sarjakuvat uusiksi, pysytellen silti uskollisena alkuperäiselle keskenkasvuiselle huumorille.
Alla muutamia esimerkkejä uutukaisemme sisällöstä. Esterin juhlavuoden kunniaksi, päivitän blogiin myös muutamia originaalisivuja näytille ennen julkkarikekkereitä.
Ester Pärbergin tarinoita on eräänlainen satukirja, jonka kehystarina kertoo Esteristä itsestään.
Vanhat tarinat tussattiin uudelleen eri tyyleillä, pitäen kuitenkin mielessä alkuperäisen kömpelön kädenjäljen.
