Tampere kuplii 20.–24.3.

Tampere kuplii pyörähtää käyntiin taas ensi viikolla. Ohjelma painottuu vahvasti viikonlopulle, mutta muutamia tapahtumia järkätään jo aiemmin. Keskiviikkona 20. päivä olemme Samuli Lintulan alias Samsonin kanssa tentattavana Lastenkirjainstituutilla klo 17–19, tervetuloa piipahtamaan! Torstaina ja perjantaina ohjelmaa järkätään lähinnä pääkirjasto Metsolla ja yliopistolla, viikonlopun ohjelmakartan löydätte täältä. Myyntipisteet löytyvät tänä vuonna Ravintola Ziberiasta, missä päivystämme taas Kumioravan kaiffareiden kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina, saa tulla morjestamaan jos napostelee. :) Karvainen naamani esiintyy myös muutamissa paneeleissa ja haastiksissa, joten näinä ajankohtina mut löytää muualta:

Lauantai 23.3.

- TR1 klo 14: Arktisen Banaanin uutuudet: JP Ahonen, Petri Hiltunen, Pertti Jarla, Pauli Kallio, Christer Nuutinen, Aapo Rapi ja Kari Sihvonen kertomassa uutuusalbumeistaan. Haastattelijana Vesa Kataisto.

Sunnuntai 24.3.

- TR1 klo 12: Villimmän Pohjolan remix-albumi sisältää loppuunmyytyjen omakustanteiden parhaimmistoa sekä uutta, ennenjulkaisematonta materiaalia. Pelinavauksen lisäksi Ahonen kertoo tulevasta, KP Alaren kanssa juonitusta Perkeros-sarjakuvaromaanistaan.

- Werstaan auditorio klo 13: Ajankohtaisten piirrosten tekijät keskustelemassa. JP Ahonen, Seppo Leinonen, Pekka Rahkonen ja Juha Sihto. Haastattelijana Timo Kokkila. Henk.koht. odotan innolla että saan kätösiini vähintäänkin Hanneriina Moisseisen, Pertti Jarlan ja Kari Sihvosen & Aapo Rapin uutuudet, vaikka odotettavissa on muitakin hankintoja:

Ai niin! Vinkkaan vielä, että lauantaina järkätään Salakaadot seis! -sarjakuvahuutokauppa TR1:ssä klo 16, missä kaupataan mm. Pertti Jarlan, Kari Korhosen ja meikäläisen luontoaiheisia originaaleja.

niisto

torkut

Tässäpä oleellisimmat tähän hätään. Palaamisiin!